
Kirjoittanut: Kari Jääskeläinen
Chicagon maraton olikin kolmesta USAssa juoksemastani maratonista järjestelyjen kannalta kaikkein miellyttävin. Koska tapahtuman lähtö ja maali sijaitsevat samassa paikkaa keskellä kaupunkia Michigan-järven rannalla ei lähtöpaikalle tarvitse saapua palelemaan New Yorkin ja Bostonin tapaan kolmea tuntia aiemmin.
Sää on myös yleisesti ottaen New Yorkia ja Bostonia miellyttävämpi. Tällä kertaa Chicagossa oli jopa 25 astetta kun edellämainituissa tapahtumissa usein juostaan alle kymmenessä... Lue lisää »

Kirjoittanut: Kari Jääskeläinen
Kaksi viikkoa sitten osallistuin elämäni ensimmäiseen triathlon tapahtumaan Joroisilla ja eilen oli vuorossa sitten täydenmatkan Ironman Aulangolla. Joroisten tapahtuma meni niin hyvin, että päätin kokeilla täyttä matkaa nyt kun kunto on kohdallaan. Matkan aikana tulin siihen johtopäätökseen, että yksi plus yksi onkin enemmän kuin kaksi. Olin aika väsynyt.
Päivä käynnistyi kun lähdimme aamulla kuudelta vaimoni Lean siskon Pihlan perheen luota kisapaikalle. Vähän kävi mielessä, mihin on... Lue lisää »

Kirjoittanut: Kari Jääskeläinen
Heinäkuun 16 2011 klo 8.45 seisoskelin noin kuudensadan muun kanssa Joroisilla Valvatus -järven rannalla valmiina lähtemään elämäni ensimmäiseen triathlonkisaan. Hiukan perhosia lenteli vatsanpohjassa. Yhtäältä jännitti, riittävätkö voimat loppuun asti ja toisaalta vielä enemmän ensimmäinen näin pitkä avovesiuinti. Joroisten uinti tehtiin yhtenä 1,9 kilometrin mittaisena lenkkinä. Toki olin kokeillut altaassa neljän kilometrinkin lenkkejä, mutta avovesi on aina avovesi. Aika hauskannäköistä kun... Lue lisää »
Arcticsunrun on tarkoitettu kestävyys- ja extremeurheilun ystäville. Kestävyys- ja extremeurheiluksi lasketaan kaikki (sinulle) pitkäkestoiset suoritukset samoin kuin muut mukavuusalueelta poistumista vaativat hommat. Ryhdy pitämään blogia koettelemuksistasi.
Kirjoittanut: Kari Jääskeläinen 294 päivää sitten | Kommentit (1)
FeaturedHeinäkuun 16 2011 klo 8.45 seisoskelin noin kuudensadan muun kanssa Joroisilla Valvatus -järven rannalla valmiina lähtemään elämäni ensimmäiseen triathlonkisaan. Hiukan perhosia lenteli... (more)
Kirjoittanut: Kari Jääskeläinen 291 päivää sitten | Kommentit (2)
FeaturedKaksi viikkoa sitten osallistuin elämäni ensimmäiseen triathlon tapahtumaan Joroisilla ja eilen oli vuorossa sitten täydenmatkan Ironman Aulangolla. Joroisten tapahtuma meni niin hyvin, että päätin... (more)
Kirjoittanut: Kari Jääskeläinen 271 päivää sitten | Kommentit (1)
Yksi merkittävimmistä maratonharrastuksen haittapuolista on minulla ollut painon nousu. Olen surutta käyttänyt tulevaa maratonia tekosyynä herkutella rajattomasti. Pahimmillaan tankkaus on... (more)
Kirjoittanut: Kari Jääskeläinen 215 päivää sitten | Kommentit (1)
FeaturedChicagon maraton olikin kolmesta USAssa juoksemastani maratonista järjestelyjen kannalta kaikkein miellyttävin. Koska tapahtuman lähtö ja maali sijaitsevat samassa paikkaa keskellä kaupunkia... (more)
Kirjoittanut: yutgrtgvdsdf 8 päivää sitten
I hastily opened and read it. My family were very cu- rious and, after I had told them of my letter, I read Priscilla's aloud. She wrote that she would not send photos before she knew something more... (more)
Kirjoittanut: yutgrtgvdsdf 8 päivää sitten
- : -
Dreams of Movie Stardom
December 24, 1943
(This was written as a "secret" answer to the questions of Mrs. Van Daan, who never tired of asking me why I didn't want to become a movie... (more)
Kirjoittanut: yutgrtgvdsdf 8 päivää sitten
Everything was almost settled, when the son put in a few words and what he said was so crazy that my mother began seriously to suspect that he had a screw loose. And she was quite right, because the... (more)
Kirjoittanut: yutgrtgvdsdf 52 päivää sitten
dark circle problems?how to turn out to be considered a quite tiny liar, here's your answer! RightWriter Grammar Tool RightWriter solves grammar issues create like a genius, no just one understands... (more)
avoin ryhmä | 2 jäsentä
avoin ryhmä | 1 jäsentä
avoin ryhmä | 1 jäsentä